Mä tiedän että en ole kirjoittanut. Mulla ei ole ollut motivaatiota kirjoittaa yhtään mitään. Tiedän että pitäisi pystyä kirjoittamaan myös niistä huonosti menneistä kerroistakin, mutta yksinkertaisesti mä en ole vain jaksanut. En ole jaksanut alkaa muistamaan kaikkia niitä hylättyjä ratoja joita ollaan nyt saatu joka kisasta. Aina se matka on jäänyt ekalle tai tokalle esteelle, hyvällä tuurilla muutaman esteen myöhemmäksi. Mutta kuitenkin se on jäänyt kesken eikä maaliin olla päästy.
Mun on ollut tosi vaikea luottaa itseeni ja siihen että mä osaan ratsastaa. Mulla on monesti pyörinyt päässä lause "mä en osaa", "mä en pysty", "mun on pakko onnistua", "mitä jos mä taas pilaan kaiken". Nämä lauseet on pyörineet mun päässä joka kerta kun on menty radalle ja pilli soinut. Mua on alkanut epäilyttämään oma tekeminen ja siihen luottaminen. Mun on tehnyt mieli vain heittää hanskat tiskiin ja lopettaa koko homma. Kuitenkin aina olen menny radalle. Ja tuloksena hylätty. Vain sen takia kun en ole ratsastanut kunnolla. Onnia mä en syytä missään tapauksessa vaikka olen silloin selittänyt kaiken Onnin syyksi. Kuitenkin se ainoa ja oikea syy istuu satulassa. Se olen mä itse. Siihen lopputulokseen ei ole voinut kukaan muu voinut vaikuttaa kuin mä itse.
Se tässä mua risoo eniten. Kukaan ei ole voinut tehdä sitä mun puolesta kuin mä itse. Eikä kukaan voi sitä tilannetta korjata kuin mä itse. Mua risoo myös se, miksi mä en oo osannut korjata virheitäni vaan toistanut kokoajan samaa? Syy on kai se että, mua on pelottanut. Voin ihan rehellisesti sanoa että mua on pelottanut lähteä radalle hyppäämään, vain koska mulla on soinut päässä se virsi etten osaa ja mun on pakko onnistua. Mun perfektionistisuus on mennyt yli, tai niin mä asian itselleni esitän. Tarkoitan sillä, että musta on tullut liian ankara itselleni, jos en onnistu täydellisesti. Vaikka onnituisinkin, löydän aina vain ne huonot jutut enkä osaa iloita onnistumisista. Olen vellonut vaan, suoraan sanottuna, paskassa enkä ole löytänyt tietä ulos siitä paskasta. Kokoajan olen vaan valunut syvemmälle siihen paskaan mun ympärillä.
Treeneissä sekä muualla olen keskittynyt vain niihin huonoihin puoliin enkä siihen mikä oli hyvää ja siihen mihin olen itse tyytyväinen. En ole osannut nauttia ratsastamisesta vaan siitä on tullut vähän pakkopullaa. Siitä tuli väkisin väännettyä eikä mulla ollut hauskaa tallilla, halusin vaan kokoajan pois tallilta. Mielessänikin on käynyt se että pilaanko mä Onnin kun en pääse etenemään mihinkään?Kuitenkaan en halunnut luovuttaa kokonaan, vaan yrittää päästä pois tästä paskasta. Mun olisi tehnyt mieli vain paeta kaikkea sitä paskaa jonka olen ihan itse itselleni aiheuttanut. Olisin vain halunnut piiloutua ja unohtaa kaiken. Mun henkinen terveys meinasi muutaman kerran hajota kokonaan. Mietinkin lopettamista henkisen terveyteni takia.
Monet olisi luovuttaneet samassa tilanteessa tai vaihtoehtoisesti sisuuntuneet nopeammin kuin mä itse ja päättäneet omalla tavallaan tämän. En voi sanoa että olen selättänyt tätä paskaa kokonaan. En todellakaan. Voin sanoa että tällä hetkellä ollaan menossa taas pienin askelin parempaan päin. Vaikkakin esteistä on korkeudet tippuneet ihan hemmetin paljon (ennen korkeimmillaan 115cm, nykyään justjust ollut 90cm tai vähän yli) mua on silti epäilyttänyt oma tekemiseni. Ei ole ollut mitään järkeä lähteä hyppäämään sitä 115cm esteitä tässä tilanteessa.
 |
| Tarkennus on vähän miten sattuu, mutta ei anneta sen häiritä! |
Viime keskiviikkona oli tavallisen tavan mukaan estetunti. Lopuksi hypättiin yksi okseri jossain 80cm rajoilla. Silloin musta tuntui että mä osaan ja mä pystyn tähän. Sellaselta musta oli tuntunut koko treenin ajan. Pitkästä aikaa. Se oli sanoin kuvailemattoman helpottava tunne ja olin todella onnellinen. Mulle se merkitsi lottovoittoa, parempaakin. Mua ei pelottanut hypätä, ei yhdelläkään esteellä. Jotenka lähdettiin tänään Jokelaan JokeRan kisoihin hyppäämään pikkuluokat, 70cm ja 80cm. Pidempää selostusta en jaksa kirjoittaa radoista, kuin sen että kummatkin radat päästiin maaliin varmaan kahteen kuukauteen. Mukaan ei tullut ruusuketta, vain kokemusta ja hyvää mieltä. Ratojen jälkeen meinasin taas alkaa keskittyä huonoihin asioihin enkä siihen että pääsin tavoitteeseeni, maaliin pääsyyn. Nyt päätettiin että ei tällä hetkellä hypätä kuin pikkuluokkia, jotta saadaan takaisin menetettyä varmuutta ja itseluottamusta. Mua harmittaa ihan sairaan paljon se ettei tällä kaudella päästy tavoitteisiin eli sinne metriin. Ensi kaudella uudestaan. Nyt on tärkeämpää saada se luottamus ja hauskuus takaisin.
Tästä pääset katsomaan 70cm radan
Tästä pääset katsomaan 80cm radan
