1. tammikuuta 2015

Jotain piemtä jutustelua

Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta hieman myöhässä!


 Kuvissa näkyy uusi kypäräni, Antares Reference sekä uusi Kingslandin takki!
 Olen nyt treenannut vaihtelevalla mielialalla ja menestyksellä. Välillä treenit ovat menneet hyvin ja mulla on ollut hauskaa, kun taas välillä kaikki on ollut perseestä. Mikään ei ole tuntunut onnistuvan ja tekisi mieli vain haukkua itseäni sekä vajota maan alle. Kuitenkin on pääsääntöisesti tullut onnistumisia sekä esteillä että sileällä. Epäonnistumisia, luovuttamista ja turhautumistakin on tullut ihan mukavasti, mutta enemmän onnistumisia.
 Menin Onnilla ilman satulaa ensimmäisen kerran noin kuukausi takaperin. Kyllä, vasta silloin menin ensimmäisen kerran ilman satulaa vaikka hevonen on ollut mulla yli vuoden päivät. No mutta, alkuun selässä oli ihan hirveä istua enkä meinannut pysyä selässä ollenkaan varsinkaan ravissa. Onnilla on sen verran isot askeleet että siellä pitää olla hyvä tasapaino jotta pysyisi selässä. Kuitenkin nykyään selässä pysyminen on helpottunut huomattavasti kun olen mennyt ilman satulaa suunnilleen kerta viikkoon. 
 
Joululomalla olen katsellut paljon elokuvia, käynyt salilla sekä vain rentoutunut. Joululahjat olivat mieleisiä sekä todella hyödyllisiä!
Nyt en enempää tekstiä saanut  aikaiseksi.