22. kesäkuuta 2014

Treeniä & laiduntamista


Tälläkin viikolla on treenattu ahkerasti, niin kuin aikaisemmillakin viikoilla. Tiistaina oli sileän tunti, keskiviikkona esteitä ja sunnuntaina eli tänään oli myös esteitä. Onni on ollut nyt nämä kaksi estetreeniä todella pirteä ja reipas - Teppokin sanoi, ettei ole tainnut ikinä nähdä Onnia niin reippaana! Kuitenkin nyt mulle tulee ei nyt tulevalla viikolla vaan sitä seuraavalla viikko ilman heppoja (eli 29.6-3.7. Vaikka tulemme 4.7 niin menen kuitenkin tallille ;)). Lähden silloin taas sille kansainväliselle leirille, jossa olin viime vuonnakin. Onni ei kuitenkaan pääse lomailemaan, vaan Beda ja Isa (hoiti Onnin viime vuonnakin ollessani tällä leirillä) ratsastavat sitä. Tästä voit lukea viime vuoden postauksen kyseisestä leiristä!
Kuva otettu perjantaina

Sileän tunti meni hyvin, itse vaan taas säädin omiani aina välillä. Onni oli yllättävän reipas, siihen nähden millainen laiskimus se on ollut. Sain ratsastettua takajalkoja yllättävän hyvin alle, joten loppu tunnista sain koottuakin heppaa oikein kivasti. Vähän hankalaa se oli, kun Onni alkoi painamaan kädelle. Se ei olisi halunnut liikkua lyhyemmässä muodossa vaan pitkänä ja matalana.

Kuva otettu perjantaina
Keskiviikkona oli siis estetunti, tällä kertaa yksin. Onni oli alusta asti tosi reipas ratsastaa. Sain paljon hyviä hyppyjä. Esteet olivat varmaan lopuksi 110cm tasoa, mutta nekin selvittiin hyvin. Muutama lähestyminen meni aika juureen mutta yli päästiin puhtaasti. Teppo sanoi, että Onni voi ihan hyvin hypätä juuresta, kun en ala sähläämään. :D

Perjantaina hepat pääsivät ensimmäistä kertaa tänä vuonna laitumelle - vihdoin ja viimein! Onni oli ihan innoissaan päästessään laitsalle ja otti kerran laukkaspurtin. Rocksu ei välittänyt alkaa riehumaan vaan alkoi heti syömään. Nyt ne ovat olleet puolipäivää laitumella ja puolipäivää tarhassa, mikä on ihan hyvä juttu ettei hepat pääse lihomaan niin paljoa. Tarhassa siis ne ovat erikseen, niin kuin yleensäkin.

Sunnuntaina eli tänään oli taas estetunti. Se meni tosi hyvin, muutaman kerran Onni tuli juureen ja yksi kielto ihan omasta mokasta. En ottanut tarpeeksi aikaisin pidätteitä läpi vaan just paria askelta ennen estettä. Onni sanoi sitten että hyppää keskenäs jos haluut mennä huonosta paikasta. Heppa vaan oli tänään alussa tosi vahva kädelle, kun se roikkui kuolaimessa kiinni. Tehtävänä oli aluksi pari kertaa just ennen estettä pysäyttää ja peruuttaa sekä pari kertaa tehdä sama esteen jälkeen. Sitten hypättiin kerran este ilman pysäytyksiä. Sainkin sitten lopuksi hepan kevyemmäksi kädelle sekä ennen estettä että esteen jälkeen. Teimme myös kolmoissarjaa, jossa pysty - 2 askelta - okseri - 1 askel - pysty. Sekin meni tosi kivasti, kunhan vaan en mennyt liian hitaassa laukassa sisään sillä välit olivat aika pitkät. Teimme lopuksi vielä rataa noin 115cm korkeudella. Rata sinänsä meni hyvin, kieltoa ja hassua hyppyä kapealle lukuunottamatta. Tulin radan vielä kerran uudestaan, kolmannelle esteelle tultiin todella juureen, mutta Onni kiipesi okserin yli kiltisti vaikka mä roikuin. Tulin radan jälkeen vielä kolmosokserin uudestaan ja sille tuli tosi hyvä hyppy!





Tässä tuli aikalailla tasajalka hyppy, puhtaasti kuitenkin yli selvittiin




11. kesäkuuta 2014

Tuur 4.5 & TKR 17.5 + muita kuulumisia

Nyt on ollut aika pitkään taukoa, kun mua ei ole kiinnostanut kirjoittaa ollenkaan. Kisoissa ei olla käyty Tuomarinkylän kisojen jälkeen, koska olen parannellut kroppaani. TuuRin kisat ja Tuomarinkylän kisat eivät menneet hyvin, ei edes sinnepäin. Kaikista radoista hylyt ja kaksi kertaa olenkin joutunut ambulanssiin.
Mun oli tarkoitus hypätä TuuRin kisoissa 80cm ja 90cm, mutta 80cm sain hypättyä ensimmäisen esteen ennen kuin tipuin koska Onni teki taas sen äkkinäisen pyörähdyksen. En ollut yhtään varautunut tähän joten suorastaan lensin maahan. Lennossa mua sattui alavatsaan ja reiteen niin paljon että käveleminen oli aika tuskaista, mutta päätin kuitenkin mennä vielä 90cm luokan. Sekin meni ihan pieleen, en päässyt edes ensimmäisen esteen yli, kun Onni teki sen pyörähdyksen taas. Meninkin sitten siitä ambulanssiin tutkittavaksi, josta lähdin äidin kanssa taksilla lääkäriin. Isi ja Beda hoiti Onnin tallille Laaksolta. Tippumisissa mulle tuli revähdys oikeaan sisäreiteen.

Seuraavana viikonloppuna sitten oli vuorossa Tuomarinkylän kisat, samoilla korkeuksilla. Nekin menivät ihan pieleen mun osalta. Kerkesin hypätä kaksi estettä ennen kuin Onni teki taas sen pyörähdyksen ja taas mä lensin alas. Siinä vaiheessa kun mä makasin maassa teki mieli alkaa itkemään, oikeasti. Nyt kaksissa kisoissa mä olen vain ja ainoastaan lentänyt alas. Ja vain ja ainoastaan omasta virheestä. Mä rupean "kiipeämään" ylös satulasta huonoon tasapainoon ja en ratsasta enää Onnia kunnolla sekä olen ohjannut sen liikaa johdetta päin. Korkeudet ei ole mulle ongelmana, ei. Ongelmana on mun oma pää, taas. Rupesin myös miettimään ihan oikeasti, että onko tämä laji mulle tarkoitettu ollenkaan, kun tuntuu että kokoajan vaan epäonnistun viikosta toiseen.
Vähän huono kuva, mutta ainoa jossa näkyy tippumista
Jouduin odotella maassa jonkun aikaa kun paikalle tilattiin ambulanssi. Tämänkin lennon jälkeen oikea reisi oli kipeä, nyt vain ulkopuolelta. Myös vasen peukaloni oli jäänyt lennossa mun kropan alle joten sekin oli pitkään kipeänä. 90cm rataa mä en hypännyt, vaan kaverini Isa, joka ratsasti Onnilla viime kesänä sen viikon kun olin sillä kansainvälisellä leirillä. Ihan hyvä juttu että hän meni sen puolestani sillä Onni alkoi pyöriä hänellekin, kuitenkin jo ennen ensimmäistä estettä. Isa sai kuitenkin puhtaan radan.
Teppo sanoi että noi pyörimiset saattaa olla possuilua, intoilua tai innosta johtuvaa possuilua. Nyt olen hypännyt reikää pidemmillä jalustinhihnoilla.



Nyt viikonloppuna (14.6-15.6) mun oli tarkoitus mennä hyppäämään Riihimäelle 70cm ja 80cm, mutta itse tulinkin kipeäksi niin jätetään ne välistä ja katsotaan myöhemmäksi kisat.
Treenattu on taas ahkerasti. Esteillä treenit on menneet todella hyvin ja olenkin saanut kuulla Tepolta että ratsastukseni esteillä alkaa jo näyttää ihan esteratsastukselta! Olen saanut katsottua paikkoja ja en ole lähtenyt ratsastamaan liikaa eteen. Kuitenkin uudeksi ongelmaksi on muodostunut se että meinaan ratsastaa oikeapuoli kropastani edellä. Tätä on korjattu sillä että vedän oikeaa kättä taaksepäin ja lapaluita yhteen. Esteiden korkeudet on ollut siinä metrin tuntumassa, muutama isompikin on taitanut olla. Sileällä kuitenkin on mennyt hyvin, kuitenkin samaa ongelmaa korjatessa.
Onnille ja Rocksulle on alettu taas syöttämään vihreää, nyt odotellaan vaan että hepat pääsisivät laitumelle.
Onni hoiti sitten samalla kaksi asiaa, venyttelyn ja syömisen :D
Rocksullakin oli se jälkitarkastus jalan kanssa, itse en päässyt tällä kertaa mukaan. Sille annettiin ohjeeksi että kaksi viikkoa juoksutusta, josta loppuaikana voi ottaa muutamat kierrokset laukkaa. Nyt sillä on ratsastettu vähän yli viikon ja heppa on ollut oikein tyytyväinen. Olen myös mennyt sillä kerran ja se oli aluksi tosi pienen tuntuinen mutta liikkui puhtaasti ja innokkaasti. Vähän oli vaikeuksia laukannostoissa kun heppa meinasi vain puskea aitaa päin. Eilen Rocksu oli ensimmäistä kertaa kuukausiin mukana sileän tunnilla ja oli kuulemma hyvin jaksanut. Muutamia puomejakin sillä on nyt menty.
Mulla oli sunnuntaina (8.6) konfirmaatio ja sen jälkeen rippijuhlat. Itsellä ainakin oli tosi mukavaa ja oli kiva nähdä sukulaisia, joista osaa en ole nähnyt aikaisemmin, ja tuttuja. Ruokakin oli todella hyvää, ainakin itselleni kelpasi hyvin! :D Iso kiitos vielä kaikille riparilaisille! Oli niin mukavaa etten olisi halunnut riparin vielä loppuvan! Sekä kaikille niille jotka olivat juhlissa, teitä oli todella kiva nähdä!
 Nyt pitäisi vielä ottaa rippikuvat Onnin kanssa, se menee kuitenkin vasta ensi viikkoon.