11. kesäkuuta 2014

Tuur 4.5 & TKR 17.5 + muita kuulumisia

Nyt on ollut aika pitkään taukoa, kun mua ei ole kiinnostanut kirjoittaa ollenkaan. Kisoissa ei olla käyty Tuomarinkylän kisojen jälkeen, koska olen parannellut kroppaani. TuuRin kisat ja Tuomarinkylän kisat eivät menneet hyvin, ei edes sinnepäin. Kaikista radoista hylyt ja kaksi kertaa olenkin joutunut ambulanssiin.
Mun oli tarkoitus hypätä TuuRin kisoissa 80cm ja 90cm, mutta 80cm sain hypättyä ensimmäisen esteen ennen kuin tipuin koska Onni teki taas sen äkkinäisen pyörähdyksen. En ollut yhtään varautunut tähän joten suorastaan lensin maahan. Lennossa mua sattui alavatsaan ja reiteen niin paljon että käveleminen oli aika tuskaista, mutta päätin kuitenkin mennä vielä 90cm luokan. Sekin meni ihan pieleen, en päässyt edes ensimmäisen esteen yli, kun Onni teki sen pyörähdyksen taas. Meninkin sitten siitä ambulanssiin tutkittavaksi, josta lähdin äidin kanssa taksilla lääkäriin. Isi ja Beda hoiti Onnin tallille Laaksolta. Tippumisissa mulle tuli revähdys oikeaan sisäreiteen.

Seuraavana viikonloppuna sitten oli vuorossa Tuomarinkylän kisat, samoilla korkeuksilla. Nekin menivät ihan pieleen mun osalta. Kerkesin hypätä kaksi estettä ennen kuin Onni teki taas sen pyörähdyksen ja taas mä lensin alas. Siinä vaiheessa kun mä makasin maassa teki mieli alkaa itkemään, oikeasti. Nyt kaksissa kisoissa mä olen vain ja ainoastaan lentänyt alas. Ja vain ja ainoastaan omasta virheestä. Mä rupean "kiipeämään" ylös satulasta huonoon tasapainoon ja en ratsasta enää Onnia kunnolla sekä olen ohjannut sen liikaa johdetta päin. Korkeudet ei ole mulle ongelmana, ei. Ongelmana on mun oma pää, taas. Rupesin myös miettimään ihan oikeasti, että onko tämä laji mulle tarkoitettu ollenkaan, kun tuntuu että kokoajan vaan epäonnistun viikosta toiseen.
Vähän huono kuva, mutta ainoa jossa näkyy tippumista
Jouduin odotella maassa jonkun aikaa kun paikalle tilattiin ambulanssi. Tämänkin lennon jälkeen oikea reisi oli kipeä, nyt vain ulkopuolelta. Myös vasen peukaloni oli jäänyt lennossa mun kropan alle joten sekin oli pitkään kipeänä. 90cm rataa mä en hypännyt, vaan kaverini Isa, joka ratsasti Onnilla viime kesänä sen viikon kun olin sillä kansainvälisellä leirillä. Ihan hyvä juttu että hän meni sen puolestani sillä Onni alkoi pyöriä hänellekin, kuitenkin jo ennen ensimmäistä estettä. Isa sai kuitenkin puhtaan radan.
Teppo sanoi että noi pyörimiset saattaa olla possuilua, intoilua tai innosta johtuvaa possuilua. Nyt olen hypännyt reikää pidemmillä jalustinhihnoilla.



Nyt viikonloppuna (14.6-15.6) mun oli tarkoitus mennä hyppäämään Riihimäelle 70cm ja 80cm, mutta itse tulinkin kipeäksi niin jätetään ne välistä ja katsotaan myöhemmäksi kisat.
Treenattu on taas ahkerasti. Esteillä treenit on menneet todella hyvin ja olenkin saanut kuulla Tepolta että ratsastukseni esteillä alkaa jo näyttää ihan esteratsastukselta! Olen saanut katsottua paikkoja ja en ole lähtenyt ratsastamaan liikaa eteen. Kuitenkin uudeksi ongelmaksi on muodostunut se että meinaan ratsastaa oikeapuoli kropastani edellä. Tätä on korjattu sillä että vedän oikeaa kättä taaksepäin ja lapaluita yhteen. Esteiden korkeudet on ollut siinä metrin tuntumassa, muutama isompikin on taitanut olla. Sileällä kuitenkin on mennyt hyvin, kuitenkin samaa ongelmaa korjatessa.
Onnille ja Rocksulle on alettu taas syöttämään vihreää, nyt odotellaan vaan että hepat pääsisivät laitumelle.
Onni hoiti sitten samalla kaksi asiaa, venyttelyn ja syömisen :D
Rocksullakin oli se jälkitarkastus jalan kanssa, itse en päässyt tällä kertaa mukaan. Sille annettiin ohjeeksi että kaksi viikkoa juoksutusta, josta loppuaikana voi ottaa muutamat kierrokset laukkaa. Nyt sillä on ratsastettu vähän yli viikon ja heppa on ollut oikein tyytyväinen. Olen myös mennyt sillä kerran ja se oli aluksi tosi pienen tuntuinen mutta liikkui puhtaasti ja innokkaasti. Vähän oli vaikeuksia laukannostoissa kun heppa meinasi vain puskea aitaa päin. Eilen Rocksu oli ensimmäistä kertaa kuukausiin mukana sileän tunnilla ja oli kuulemma hyvin jaksanut. Muutamia puomejakin sillä on nyt menty.
Mulla oli sunnuntaina (8.6) konfirmaatio ja sen jälkeen rippijuhlat. Itsellä ainakin oli tosi mukavaa ja oli kiva nähdä sukulaisia, joista osaa en ole nähnyt aikaisemmin, ja tuttuja. Ruokakin oli todella hyvää, ainakin itselleni kelpasi hyvin! :D Iso kiitos vielä kaikille riparilaisille! Oli niin mukavaa etten olisi halunnut riparin vielä loppuvan! Sekä kaikille niille jotka olivat juhlissa, teitä oli todella kiva nähdä!
 Nyt pitäisi vielä ottaa rippikuvat Onnin kanssa, se menee kuitenkin vasta ensi viikkoon.

1. toukokuuta 2014

KERRA 27.4.2014

HYVÄÄ VAPPUA!
 
Olimme viime viikonlopun sunnuntaina hyppäämässä Keravalla aluekisoissa luokat 80cm ja 90cm. Nämä olivat mun ihan ensimmäiset aluekisat! Kisat menivät todella hyvin, koska itse ratsastin hyvin! Ainoastaan kerran lähdin tykittämään esteelle, mutta muuten sain hillittyä itseni ja tehtyä sen sijaan pidätteitä. Onni oli ihan super ratsastaa kokoajan, vaikka välillä se meinasi heittäytyä ihan villiksi pukittelemalla ja sinkoilemalla laukannostoissa! Olin kummassakin luokassa ihan lopussa, joten luokkien välissä Onni sai mennä traileriin syömään heiniä. Se oli trailerissa todella rauhallinen, vaikka lastaussilta oli alhaalla ja ohi käveli hevosia sekä verkkakenttä oli takana. Yleensä kun se alkaa hermostumaan äänistä ja peruuttelemaan takapuomia päin.

Onni ruokatauolla



 
80cm rata oli todella simppeli ja kiva. Siinä oli paljon pitkiä siirtymisiä esteiden välillä, mikä oli ihan hyvä juttu! Pyysin verkkaan Emmyä auttamaan mua esteiden kanssa ja Emmy myös muistutti siitä odottamisesta ennen estettä. Hän kun on kuullut Tepon karjuvan mulle siitä odottamisesta monta kertaa, niin Emmy tiesi ongelmakohdat.






Radalla muistin onneksi odottaa ennen estettä. 1. esteelle hoin itselleni ääneen "odota, odota, odota..." Se auttoi sillä muutaman kerran olisi tehnyt mieli pikkasen ratsastaa eteenpäin, mutta teinkin pidätteitä sen sijaan. Uusinnassa annoin Onnin laukata enemmän eteen siirtymisissä, mutta esteen edessä taas tein pidätteitä.
Tästä pääset katsomaan 80cm radan!

 

90cm rata oli myös kivan simppeli. Se oli melkein sama rata kuin edellinen, mutta muutamat linjat olivat ns. toisinpäin. Onni ei ollut tällä kertaa niin villi vaan tasainen, mutta pirteä. Emmy oli taas verkassa auttamassa mua, mikä oli tälläkin kertaa hyvä juttu. Itse en oikein osannut ratsastaa okserille kunnolla, joko lähdin vähän ratsastaa eteenpäin tai sitten jäin nyppimään ennen estettä. Kuitenkin saatiin okserille ihan siedettävä hyppy, joten tulin vielä kerran pystyn.
Onni oli kunnon muuli ja noi mun ohjat on kivat pyykkinarut!

Onni tietää heti missä kamerat on! :)
 
Radalla Onni oli tosi kiva ratsastaa. Se ei yrittänytkään kuskata mua kuin kerran. Videollakin sen huomaa siinä kohti kun tullaan ensimmäisen kerran sarjalta ja Onni painaa vaan päätä alas. Kuitenkin se keskittyi 6. esteeseen ja jätti kuskaamisen sikseen. Uusintaan en ollut suunnitellut sen kauheammin mitään pikkuteitä vaan puhdasta suoritusta. Kuitenkin tein toto-johteiselta esteeltä sarjalle pienemmän tien kuin olin suunnitellut. Kaikki esteet menivät todella hyvin, paitsi uusinnan viimeinen. Ennen sitä lähdin ratsastamaan eteenpäin, mutta paria askelta ennen tajusin virheeni ja otinkin pidätteitä. Onni tuli tämän takia niin juureen esteelle, että sen oli mentävä okserin etupuomista "läpi".  Mutta muuten olin todella tyytyväinen ratsastukseeni sillä sain hillittyä itseni tuuppaushimolta ja tehtyä sen sijaan vain pidätteitä. Teppokin sanoi videot katsottuaan että radat olivat ehjät ja siistit. Kuitenkin itse olin jossain esteellä vähän kesken hypyn ns. "säikähtänyt" siellä eli vähän hytkähtänyt.
Tästä pääset katsomaan 90cm radan!



c. Mira Flinkkilä

c. Mira Flinkkilä

Nyt tulevana viikonloppuna (3.5 - 4.5) on taas aluekisat. Tällä kertaa on nokka kohti Laaksoa lauantaina ja TuuRin järjestämiä kisoja. Hyppään sielläkin samat luokat kuin viime viikonloppuna! Joten niistä on tulossa postausta sitten aikanaan. :)

30. huhtikuuta 2014

Pääsiäisvalmennus video!

Nyt, vihdoin ja viimein, sain aikaiseksi tehtyä videon pääsiäisvalmennuksesta. Voit katsoa postauksen tästä. Tulossa on myös postaus viime viikonlopun kisoista Keravalta. Olimme siis sunnuntaina hyppäämässä mun ensimmäisssä aluekisoissa! Kisat menivät todella hyvin! Mutta lisää seuraavassa postauksessa.

Tästä pääset katsomaan pääsiäisvalmennusvideon!

21. huhtikuuta 2014

Pääsäisvalmennus + kuulumisia

On tullut monta kisapostausta peräkkäin, joten nyt on vuorossa tavallinen kuulumispostaus. Kuitenkin tämäkin postaus sisältää lyhyesti viime viikonloppuisista (13.4) estekisoista Poni-Haassa luokkina 70cm ja 90cm. Kisat eivät menneet kovin hyvin, sillä tein saman virheen kahdesti. Kuitenkin alkurata ja loppurata menivät suht hyvin tätä yhtä linjaa lukuunottamatta. Onni käyttäytyi todella hyvin. Ensimmäinen Onnin kanssa yhteinen 90cm jännitti aika paljon, mutta kunnialla selvittiin siitä. Tuloksena kummastakin luokasta 4 virhepistettä. 70cm luokassa olin 11. ja 90cm luokassa toinen. Alla vielä videot:
Tästä pääset katsomaan 70cm radan ja tästä pääset katsomaan 90cm radan.
70cm
70cm
 
70cm
 
90cm
 
90cm
 
90cm
 
Onni on liikkunut todella kivasti kokoajan ja olenkin ratsastanut sillä ulkona aina sään salliessa. Ihanaa kun pääsiäisenä on ollut mukavan lämmintä niin ollaan menty ulkona! Eilen ratsastin tänä vuonna ensimmäistä kertaa T-paidalla eikä tullut yhtään kylmä.  Hepat pääsivät lauantaina tänä vuonna ekaa kertaa ulkoilemaan ilman loimea ja nyt ne ovat ulkoilleet jo pari päivää "nakuna" ihan hyvin lämpötilan ollessa +15 asteesta ylöspäin. Ai että, kun Onni ja Rocksu olivat tyytyväisiä päästessään ulos loimetta! Onni alkoi heti rapsuttelemaan itseään kunnolla ja Rocksu vain paistatteli auringossa.

 



Tänään eli maanantaina oli Hakalan tallilla pääsiäisvalmennus, joka meni hyvin ja huonosti. Itse olin alkutunnista aika unessa ja Onni kielsikin pitkästä aikaa kaksi kertaa samalle esteelle kun itse vain matkustelin selässä. Kuitenkin pysyin selässä kummallakin kerralla, joka on jo hyvä asia. Yleensä olen aina tippunut sieltä tavalla tai toisella. Kuitenkin kieltojen jälkeen ratsastin paljon huolellisemmin itse, joten Onnikin hyppäsi yli. Esteet olivat korkeimmillaan 90cm tai metrin, en ole nyt ihan varma. Kerran tein voltin ennen sarjaa, kun Onni rupesi ravailemaan ja edessä oli 90cm kokoinen okseri. Ihan hyvä, että nyt tuli tälläinen treeni sillä stoppien jälkeen muistin taas ratsastaa kunnolla koska ennen niitä vain tuijottelin alas ja istuin selässä.

 
Onni ei tykännyt pidätteistä!




Johtaja ilmoittautuu! :)



 
 
 VIDEOT PÄÄSIÄISVALMENNUKSESTA TULEVAT ERILLISESSÄ POSTAUKSESSA!
 
 
 

9. huhtikuuta 2014

TuuR 5.4.2014

KISAKUVAT LISÄTTY!

Postauksen teossa kesti vähän koulukiireiden vuoksi. Kuitenkin sain sen nyt tehtyä! Kisat olivat harjoituskisat Hakalan Tallilla. Hyppäsin 60-70cm sekä 80-90cm. Tällä kertaa pääsin kummatkin radat loppuun saakka kunnialla, muttei ihan joka kohdassa tyylillä.

Pienemmällä radalla 5 esteellä ja sen jälkeisillä esteillä lähdin ratsastamaan lujaa, mutta alkurata oli kuulemma ollut tosi hyvä! Onni vain oli aika jännitynyt, kun maneesin seiniä oli pikkasen liikuteltu ja kulmaan oli tuotu tuomarikärry. Onni pysähtyi kerran radalla, ei tosin esteelle, vaan kun piti ratsastaa kärryä kohti niin se oli hepan mielestä liian pelottavaa. Kuitenkin päästiin siitä jatkamaan! Pienempi luokka oli taitoarvostelulla, joten pisteitä siitä saatiin 35,5! Sijoitus oli 6. eli ei ihan huonoja oltu.
Tästä pääset katsomaan 60-70cm radan!


Isommassa luokassa ei pysähdyksiä tullut. En lähtenyt kiihdyttelemään kuin yhdelle esteelle ja tein vähän huonot tiet sarjalle. Perusradalla tein lyhyemmän tien ja uusinnassa pidemmän tien. Mutta ensimmäinen puhdas rata tuli tällä korkeudella ja siihen olen todella tyytyväinen! Onni hyppäsi todella kivasti kaikilla esteillä ja itse sain pidettyä hermot kurissa enkä stressannut paljoakaan. Tuloksissa oltiin sijalla 5 ajalla 44,67 sekuntia. Aika siis oli uusinnasta.Keskiviikkona kun oli aika katastrofi treeni. Kieltoja ei tullut ollenkaan mutta itse stressasin kauheasti, vaikka esteet eivät olleet mitenkään suuria.
Tästä pääset katsomaan 80-90cm radan!
 
Maanantaina oli poikkeuksellisesti estetreeni, joka meni todella hyvin! Itse ratsastin hyvin, joten hevonenkin hyppäsi hyvin. Esteet olivat metrin pintaan, mutta korkeus ei tuntunut missään. Tällä viikolla en pääse ratsastamaan Onnilla tiistaina, keskiviikkona ja torstaina. Tiistaina oli Bedan sileän treeni Onnilla ja keskiviikkona sekä torstaina mulla oli riparitapaamiset. Myös seuraavissa kisoissa on tarkoitus hypätä ensimmäinen ysikymppinen!


Onni nuoli naapurin ponin hampaita ja suuta, kun taas poni yritti purra Onnia kielestä! Hassu heppa :)