9. maaliskuuta 2014

Esteitä, esteitä & peltoilua

Nyt ollaan taas päästy hyppäämisen makuun ja pellollakin ollaan ensimmäistä kertaa Onnin kanssa käyty! Uusi turvaliivikin on saatu käyttöön ja voin sanoa, että se on paras koskaan päälläni ollut turvaliivi! Kyseessä on Tipperary Eventer, värinä tietenkin musta, jota en ole edes huomannut päälläni, koska se joustaa todella hyvin!


Ensimmäisen kerran hyppäsin keskiviikkona (26.2), jolloin menimme aika pieniä ja haimme tekniikkaa. Este oli lopuksi ihan esteen kokoinen, noin metrin. Onni oli tosi innoissaan päästessään hyppäämään pitkästä aikaa, kun sitä edellisellä viikolla ei hypätty oman vointini takia sekä Teppo oli muualla. Onni oli kuitenkin tosi kiva ratsastaa, vaikka itse olinkin alussa aika jäykkä selässä. Alussa jännitti aika paljon hyppääminen, mutta mitä enemmän hyppäsimme sitä paremmalta tuntui. Esteet oli noin 80cm, mutta lopuksi yksi oli sen metrin. Sitä hyppäsin aika monta kertaa ennenkuin sain sen onnistumaan. Ongelmana oli, että Onni teki kunnon räkähypyn, eli tuli ihan juureen ja hyppäsi siitä ihan kamalan hypyn, ja sen jälkeen kääntyi äkkiä vasemmalle, kun olisi pitänyt mennä jonkun matkaa suoraan ja sitten vasta kääntyä vasemmalle. Näissä hypyissä Onnilta lähti oikeasta etujalasta kenkäkin irti, mutta onneksi kengitys oli jo perjantaina, niin saatiin kenkä takaisin jalkaan. Eipä se kengän lähtökään ollut haitannut heppaa ollenkaan, kun se lähtö huomattiin vasta torstaina.

Lauantaina (1.3) päästiin Onnin kanssa ensimmäistä kertaa peltoilemaan. Pellolle mentiin Luckey-ponin kanssa. Onni käyttäytyi suurimman osan ajasta tosi kiltisti huomioiden kerran olevan sen ensimmäinen. Vähän pukitteli omiaan, mutta heppa oli tyytyväinen kun sai kävellä ponin perässä. Peltoreissu päästiin melkein loppuun asti, kunnes poni oli reippaampi ja hävisi Onnin näkyvistä. Silloin Onni rupesi riehumaan, joten tulin alas ja isi talutti sitä jonkun matkaa. Itse kun olin valinnut tyhmänä liukkaat ratsastussaappaat. Menin sitten takaisin selkään ja sen jälkeen Onni oli taas tosi kiltisti. Ravailin ja laukkailin maneesissa vielä jonkun aikaa sen jälkeen. Siitä ei vaan meinannut tulla mitään, kun Onni pysähteli kokoajan. Sillä oli niin hirveä pissahätä eikä se voinut tietenkään tehdä sitä maneesiin. Sain sen sitten jotenkuten liikkumaan, että sain ratsastettua hepan loppuun saakka.
Kuva on ensimmäiseltä kerralta pellolla Rocksun kanssa! Siitä on kohta 3 vuotta!

Sunnuntaina (2.3) oli taas estetunti. Onni oli aika säikky, kun se otti virtaa toisesta ponista joka säikkyi myös. Onni oli todella vahva ratsastaa ja se vei mua kaarteissa. Esteet oli korkeimmillaan vain 85cm, mutta haastavaa oli silläkin korkeudella, kun Onni vei mua kaarteissa ja itse aina välillä heiluin taas oikealla. Kuitenkin lopussa meni tosi kivasti, kun Onni ei vienyt enää!



Keskiviikkona (5.3) oli taas estetunti. Siellä pääsin taas kerran maistelemaan maneesin hiekkaa, mutta tällä kertaa ei sattunut ollenkaan. Onni oli paljon parempi ratsastaa esteillä kuin pitkään aikaan. Se oli heti alussa avuilla eikä heppa vienyt mua kuin pari kertaa. Hyppäsimme sitä samaa linjaa kuin aluevalmennuksissa, vielä samoin päin. Voin sanoa ihan suoraan, että heti kun Teppo kertoi tehtävän mua alkoi jännittää ihan hirveästi. Pelkäsin että taas käy samalla tavalla kuin aluevalmennuksissa. Ensimmäisellä kerralla meni tosi hyvin, kun sain pidettyä itseni koossa enkä antanut pelon häiritä taikka kääntänyt pois. Seuraavalla kerralla kuitenkin tipuin omasta virheestäni. Ensin olin menossa esteelle, mutta sitten en ollutkaan menossa, joten Onni kielsi ja tipahdin. Olin kuitenkin pääsemässä takaisin selkään putoamatta kunnes jalustin luiskahti jalan alta, joten tipahdin alas. Seuraavalla kerralla taas oli pikkasen lisää jännitystä, mutta yli päästiin. Itse kuitenkin roikuin koko suoran ajan oikealla, mutta en välittänyt ollenkaan siitä vaan siitä, että pääsin suoran läpi. Teimme myös suoraa, josta oli tiukka U-käännös kapealle. En kuitenkaan saanut kaikilla kerroilla Onnia käännettyä kapealle, kun oma katse oli aina 3 sekuntia myöhässä. Sain lopuksi sen käännettyä kapealle. Hyppäsimme myös radan, jossa lähdin kiihdyttelemään pystylle, jonka seurauksena Onni oli seuraavassa kaarteessa todella vahva. Sain sen kuitenkin kevenemään kädelle ja seuraaville esteille tuli tosi kivoja hyppyjä. Lopuksi hyppäsin vielä samaa estettä kuin viime keskiviikkona, mutta nyt okseri oli vain 80cm. Hyppäsin okserin vain kaksi kertaa ja kummallakin kertaa tuli todella hyvä hyppy!

Sunnuntaina (9.3) oli estetunti, joka meni ihan super hyvin! Onni oli todella ihana ratsastaa kokoajan ja itse pääsin taas enemmän irti pelostani. Menimme melkeinpä koko tunnin ajan pari reikää liian lyhyillä jalustimilla ja harjoittelimme näin kevyttä istuntaa. Se oli paljon vaikeampaa miltä se kuulostaa. Mutta alkoi kevyt istunta luonnistua sitten kun sitä oli hetken harjoitellut paikallaan seisten. Teimme tehtäviä aika pienillä korkeuksilla, mutta lopuksi tulin sitä samaa tippumissuoraa, sillä on jo oma nimi, noin 100cm korkeudella. Tai no, okseri oli ~ 85cm ja pysty oli sen metrin sitten viimeisellä kerralla. Onni teki todella hienoja ja hyviä hyppyjä ja itse olin melkein jokaisessa mukana, vaikka jalustimet oli lyhyinä ja piti olla kevyessä istunnassa. Yhdelle esteelle sain, käskettiin,  jopa mennä kovassa laukassa. Tarkoituksena oli että saisin Onnin kiinni ennen seuraavaa estettä, vaikka vauhti olisikin reippaampi edellisessä esteellä. Tällä kertaa Onni ei vienyt mua kertaakaan kunnolla vaan sain sen kiinni aina.







Otin vielä ulkona kummastakin hepasta muutamat keväiset kuvat, kun aurinko paistoi ihanasti ulkona. Tuuli vain heikensi lämpöä ikävästi.

Tervekö?



Rocksu on niin söpö ♥


2 kommenttia: