10. heinäkuuta 2013

Ratsastusta pienen viime viikkoisen tauon jälkeen

Maanantain sileästä kooste :
Tehtiin avoa, jossa meinasin kokoajan valua oikealle ja tehdä sulkua vahingossa
Tehtiin voltteja, joissa mun pitäisi saada taipumaan enemmän lopussa, eikä antaa suoristua niin paljon ja oikeassa kierroksessa kallistua sisäänpäin
Tehtiin nostoja, jossa pitäisi saada pidettyä Onni suorana.
Heppa tuntui suht reippaalta, mutta oli pienesti laiska johtuen varmaan näistä laidunpäivistä


Tiistain sileä:

Aloitimme tekemällä kevyessä ravissa voltteja siten, että jokaisella voltilla piti saada tehtyä yksi ravista käyntiin siirtyminen ja yksi käynnistä raviin siirtyminen. Ja käynnin aikana piti väistättää vähän takapäätä ulos. Onni yritti olla kuuntelematta raviin siirtymiskäskyjä + väistättävää sisäpohjetta. Kun vaan sille sanoi, että sähän kuuntelet mua niin sitten mitään  " jääräpäisyyksiä " ei ollut.
Jatkoimme samoilla volteilla tehden joka voltilla ravilisäyksen ja matkalla seuraavalle voltille piti hidastaa. Heppa ei meinannut lähteä eteenpäin voltilla vaan jäädä siihen samaan raviin, joten raippa ja maiskautus yhtäaikaa ja sitten ravattiin eteenpäin. Sain lopulta Onnin lähtemään reippaampaan raviin pelkällä pohkeella (:
Seuraavana tehtävänä oli tehdä toisella pitkällä sivulla avotaivutus ensin käynnissä pari kertaa ja sitten ravissa. Pitkänsivun toisessa päässä olevassa kulmassa nostettiin laukka ja tehtiin paljon voltteja. Ja toisella puolella kenttää ravin kautta käyntiin. Ja alusta (: Avotaivutusta oli todella vaikea tehdä harjoitusravissa, koska siinä on niin vaikea istua alas pompottavuuden takia. Avotaivutuksesta meinasi tulla sulkutaivutusta, mutta sain sen sitten jotenkuten onnistumaan. Muutaman kerran oikeassa kierroksessa ei meinannut nostaa laukkaa, mutta pienten " neuvottelujen " jälkeen nosti kiltisti.
Tiistaina menin myös ilman kannuksia, koska mun pitää saada omat jalat paremmin paikoilleen.

Keskiviikkona eli tänään, päästiin, vihdoin ja viimein, näkemään, kun hepat oli yhdessä laitumella (: Siellä ne söivät vierekkäin ilman mitään ongelmaa, tässä teille pari kuvaa :





Onni tuli heti portille, mutta ...


... Rocksu jäi vain syömään sinne (:


Odotettiin vielä, että pikkusisko saa haettua Rocksun, koska herra oli sitä mieltä
, että me voimme lähteä ihan hyvin ilman häntä
Ratsastin tänään pitkästä aikaa maneesissa, koska ulkona oli sateinen ilma.
Taivuttelin Onnia volteilla ja ympyröillä. Tänään otin mukaan kouluraipan, joten aina kun heppa meinasi laiskotella olemalla kuuntelematta pohjetta, vähän näpäytin raipalla. Muuten sain Onnin taipumaan hyvin sisäpohkeen ympäri ja liikkumaan reippaasti eteenpäin. Välillä katseli pieniä vihreitä miehiä :D



8. heinäkuuta 2013

Something About The Camp

En kirjoittanut tänne viime viikolla, koska olin koko viikon Vantaan Kaupungin Kansainvälisellä lasten leirillä Kukonnotkon leirikeskuksessa. Eli leirillä siis puhuttiin englantia. Tänne Suomeen oli tullut Saksasta, Puolasta, Tsekeistä, Unkarista, Kiinasta, Israelista ja Venäjältä ihmisiä.
Tykkäsin leiristä ihan hirveästi, koska sieltä sain paljon uusia kavereita ja leiri paransi Englantia. Loppuviikosta puhuminen oli sujuvampaa, eikä niin takeltelevaa.
Joka päivä oli jokin teema, kuten Kansainväliset Messut, Marketti, Teatteri.
Täältä voit lukea leiristä leiripäiväkirjan avulla.
Olisin valmis menemään leirille takaisin ensi vuonnakin, koska siellä oli niin kivaa.
Kiitos kaikille TODELLA kivasta leiristä ! Varsinkin Monikalle Puolasta, Kristýnalle Tsekistä, Melodylle, Pialle, Vivienille ja Ulrikelle Saksasta, jotka olivat myös meidän huonekaverit. Kaikkia on ikävä !

I didn't wrote here last week because I spend a whole week the City of Vantaa international children's camp in Kukonnotko camp center. In the camp, we had to speak English. There were kids from Germany, Poland, Czechia, Hungary, China, Israel and Russia.
I really liked the camp much, because that's where I had a lot of new friends and improved my English in camp.

End of the week talking was smoother and not so halting.
Every day we had a theme, such as the International Fair, Supermarket, Theatre.
Here you can read about the camp.
I would be willing to go back to camp next year, because there was so much fun.
Thank you all a REALLY fabulous camp! In particular, Monika from Poland, Kristýna from the Czech Republic , Melody, Pia, Vivien and Ulrike from Germany, who were our room mates. I miss all !


Best International Camp ! Thanks everybody !

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 


And our gabin flag !
 


 
I pay tattoo, thanks Melissza ! And hahha, I found Vantaa !!!



30.6. - 5.7 Isa ratsasti Onnin. Isa tykkäsi hepasta ja kertoi että oli saanut loppuviikosta ratsastettua sitä pelkällä istunnalla ja pohkeella.

Lauantaina, kun olin tullut leiriltä, ratsastin Onnin eteenalas ja taipuisaksi. Heppa tuntui todella reippaalta.
Heppa tuli, jopa portille vastaan höristen, vaikka se ei ollut kuulemma antanut iskän ottaa itseään kiinni, vaan kääntänyt takapuolensa.

Sunnuntaina, kun oli niin kuuma, ratsastin lyhyen ja pelkästään taivuttelevan ratsastuksen. Heppa liikkui hyvin eteenpäin ja sain sitä vähän lyhenemään.

Nyt Rocksu ja Onni on päässeet laitumelle pariksi tunniksi joka päivä. Olivat olleet kuulemma samalla laitumella niin kuin olisivat olleet aina yhdessä ♥ Nyt vaan pitäisi saada kuva, kun ne on yhdessä laitumella (:

27. kesäkuuta 2013

Estetreenejä (:

Tiistaina oli poikkeuksellisesti 11.30 estetunti. .
Aloitimme ihan pienellä pystyllä, n. 10 cm ?. Sitä ennen teimme voltin. Esteen edessä pari kertaa tuuppasin, joten silloin heppa hyppäsi liian läheltä. Sain kuitenkin hillittyä tuuppausta ja hyppy oli huomattavasti pehmeämpi, pyöreämpi ja parempi.
Seuraavana oli sarja, jota en laittanut videoon. Pysty - kaksi askelta - pysty. Lähestyimme sitä vastakkaisesta suunnasta, joka näkyy videolla. Sarjavälissä lähdin tuuppaamaan, mutta sain sitten pidettyä itseni kurissa (:
Sen jälkeen tulimme linjaa: pysty - kuusi askelta - okseri. Muutaman kerran menin sen viidellä, kun en tehnyt tarpeeksi pidätteitä. Sain kuitenkin ängettyä väliin kuusi askelta loppujen lopuksi (:
Lopuksi tulimme pienen radan. Sain sen onnistumaan ihan hyvin. Kerran sarjalla Onni kielsi, kun tuuppasin sitä eteenpäin sarjavälissä. Tämä hevonen ei kiellä, kun vain ratsastajan omasta mokasta. Sain kuitenkin hepan seuraavalla kerralla yli.
Tunnin myötä sain rytmistä kiinni ja hypyt olivat paljon parempia loppua kohti, kun en lähtenyt tuuppimaan ennen estettä.
Tässä teille kooste siitä:


Lähdettiin tiistaina lintsille Ellenin kanssa, joka oli tullut Jyväskylästä vain ja ainostaan mun seuraksi Repen kanssa (: Hauskaa oli :D

Keskiviikkona ratsastin omaa. Koska oli niin kuuma, joten tein lyhyen ratsastuksen. Taivuttelin hevosta pitkään käynnissä ja ravissa. Laukkasin vain vähäsen kuumuuden vuoksi. Onni oli alusta asti pehmeä kädelle ja pohkeetkin meni mielestäni läpi. Vielä pitäisi saada askellusta joustavammaksi ja enemmän yliastuntaa.

Tänään oli myös estetunti 12.00. Melkein kokotunnin, tai no lopussa ei, satoi vettä. Hyvä puoli oli se, että kenttä ei pölissyt niin paljoa (:
Aloitimme hyppäämisen sarjalla : ristikko - askel - ristikko. Sen jälkeen piti tehdä käyntiin siirtyminen. Käyntiin siirtyminen myöhästyi, enkä saanut aluksi tehtyä sitä tietyssä pisteessä. Sain kuitenkin pidätteet nopammin läpi.
Seuraavaksi tulimme vesimattoa, jonka päällä oli pressu. Ensimmäisen kerran tulimme ravissa. Hypyssä en päässyt ollenkaan mukaan, kuten huomaatte varmaan. Kun tulimme saman esteen laukassa pääsin taas hyppyyn mukaan.
Sitten tulimme pysty - kuusi askelta - okseri ja sen jälkeen sama vesimatto, mutta toisesta suunnasta. Ensimmäisellä kerralla tulin välin viidellä, vaikka - oman laskutoimitukseni - mukaan olisin tullut välin kuudella ja vesimatolle tuli todella hassu hyppy, jossa lensin hypyssä ilmaan. Toisella kerralla sain väliin kuusi askelta ja vesimatolle paremman hypyn.
Seuraavaksi tulimme saman alun ja sen perään vielä sarja. Vesimaton jälkeen tuli pieniä suoristusongelmia, linja meinasi mennä päin hiekkakasaa, mutta sain väistettyä sitä. Sarjalla tuuppasin vähäsen eteenpäin, mutta mentiin se yli ihan hyvillä hypyillä.
Sitten tulimme pelkän sarjan ja johtavalla ohjalla okserille. Sain laukan mahtumaan kumpaankin väliin hyvin, kun tuuppauksia ei tullut.
Sitten tulimme radan, johon lisättiin vielä se sama okseri perään. Jouduin sarjan ja okserin uudestaan, koska tuuppasin liikaa ja vauhtia oli sen takia myöskin ihan liian paljon. Uusi yritys ja sama ongelma. Kolmannella kerralla tuuppauksia ei tullut ja sain mentyä välit rauhallisesti. Eikö ole sanonta, että kolmas kerta toden sanoo ? (:
Treenissä hankalaa oli asento, koska sitä alettiin muokkaamaan Onnille sopivaksi. Nyt pitää taittua enemmän lantiosta ja pitää pohkeet edenpänä. Se oli hankalaa, koska asento ei tuntunut omalta. Lopussa se alkoi jo luonnistua paremmin ja tuntua paremmalta.
Tässä kooste :


22. kesäkuuta 2013

Ypäjä Koulu- ja esteleiri 16.6 - 20.6.2013

Tässä tulee se teille lupaamani yhteispostaus leiriviikosta.

Sunnuntai :
Sunnuntaina saavuimme Ypäjälle vähän ennen neljää. Silloin satoi vettä ihan kaatamalla, joten vietiin heppa äkkiä IV- talliin sisälle ja kamat samoin.
Kun astuin ekan kerran sisälle talliin, hyvä etten pyörtynyt siihen paikkaan. Se oli niin hieno ! Siellä oli kunnollinen pesukarsinakin (:


Tallikäytävä toisesta suunnasta
Ja toisesta suunnasta (anteeksi laatu)



Tästä pääsi ulos ja vesariin


Rocksu oli aluksi vähän pallo hukassa, oli sulkeutunut omaan kuoreensa. No, pikkusiskon kanssa hellittiin sitä herkuilla ja rapsutuksilla, johan mieliala parani huomattavasti :D
Heppa vaan ei tykännyt siitä ettei se saanut ruokaansa heti toisena vaan viimeisten joukossa.
Vähän ennen kuutta ajoimme kurssikeskukselle, jossa meidän oli tarkoitus majoittua.
Nimenhuudon jälkeen vietiin omat kamamme huoneeseen numero 5.

Sitten, kun kaikki olivat tulleet lähdettiin katsomaan paikkoja. Ensimmäiseksi käytiin katsomassa talli, jossa tuntihevoset olivat. Siellä oli vain 3 ponia, 5 puoliveristä ja kaikki loput suomenhevosia. Toiseksi käytiin katsomassa Ypäjä- Halli, jossa kaikki tunnit tultiin pitämään. Se oli todella pitkä, mutta kapea.


Sitten mentiinkin takaisin talolle, josta pääsi suoraan Ravintola Ratsumestariin. Siellä syötiin iltapala ja kerrottiin viikko-ohjelma.

Maanantai :
Herätys soi jo kello 6.45, koska aamupala alkoi 7.00. Laitoin heti ratsastusvaatteet päälle ja syömään.
Ensimmäisen ryhmän tunti alkoi 8.30, toisen 9.30 ja viimeisen, jossa itse ratsastin, 10.30. Ryhmiä oli viisi, joten kaksi ryhmää ratsasti 8.30 ja 9.30.
Ennen ensimmäisen tunnin alkua kerkesin siivoamaan Rocksun karsinan.
Pikkusisko ratsasti hepan 9.30 alkavalla tunnilla, joten kerkesin kuvata sen tuntia. Rocksu ei ole tottunut menemään kahta tuntia peräkkäin, joten se oli jo valmiiksi kuuma ekan tunnin jälkeen. Ennen leiriä oli sovittu, että kummatkin menee hepalla sileät ja hyppäävät talon hevosilla, koska yksärin piti mennä kaksi tuntia päivässä. 
Kun pikkusiskon tunti loppui tuli ratsastajan vaihto. Toinen alas ja toinen selkään.
Tästä näet maanantain ensimmäisen tunnin videokoosteen.
Teoria alkoi 13.00, heti lounaan jälkeen. Aiheena oli hevosen varustaminen ja varusteiden pesu. Ensimmäiseksi menimme pesemään suitsia pareittain. Ne suitset oli jo ennestään puhtaat, jotenka niitä ei tarvinnut kauheasti pestä.
Seuraavaksi, menimme katsomaan kuinka hevonen harjataan ja sidotaan kiinni. Siellä näytettiin myös, kuinka laitetaan pintelit ja erilaiset suojat.
Kolmantena pisteenä oli varustaminen. Kuinka laitetaan satula, suitset ja apuohjat ( martingaalit, theidemanit ). Se oli niin tylsää, että meinasin nukahtaa kesken, koska joka ikisellä ja ainoalla leirillä aina nämä samat jutut.
Klo 14.30 alkoi kolmen ensimmäisen ryhmän tunti ja 15.30 kahden ryhmän tunti.
Se oli puomi/kavaletti tunti ja sain alleni Urre- nimisen suokkitamman.
Se tuntui todella oudolta, hirveältä tankilta Rocksun jälkeen. Askellajit olivat jotenkin hirveän nykivät. Urre ei aluksi kuunnellut sisäpohjetta, vaan tunki sitä vasten kokoajan. Kannuksella vähän sanoin sille että nyt kyllä taivutaan, niin oli sitten ihan mukava.
Tästä näet toisen tunnin videokoosteen.
Rocksu pääsi vielä illaksi 16.30 - 19.00 ulos tarhaan Maikki-ponin kanssa.
Iltaohjelmassa meillä oli leirikaste. Se oli kyllä vähän outo. Käveltiin missä lie. Kivaa oli kuitenkin (:

Tiistai :
Karsinan siivouksen jälkeen tuntini alkoi 10.30 taas. Aamulla oli nyt estetunti, joten Rocksulla ratsastettiin vasta iltapäivällä. Sain alleni Olla- nimisen puokkitamman.
Se oli todella kuuma, mutta tykkäsin hirveästi siitä. Heppaa piti ratsastaa niin, ettei sille luotu hirveästi painetta. Pari kertaa tuli hirveän hassu hyppy, koska en päässyt kunnolla mukaan.
Tästä näet ensimmäisen tunnin videokoosteen.
Teoriassa meillä oli hevosen lääkinnästä, perusterveydestä ja sairauksista.
Ekassa pisteessä esiteltiin erilaisia lääkkeitä ja linimenttejä. Siellä myös kerrottiin, miten erilaisia vammoja tulisi hoitaa.
Tokassa pisteessä oli hevosen perusterveydestä. Miten tunnistaa terveen hevosen ja mitkä kertovat sen olevan terve pienillä itse tekemillä tutkimuksilla.
Kolmannessa pisteessä opetettiin tekemään ketjuside ja haude.
Toinen tunti pidettiin Opistohallissa. Siitä en saanut videota. Rocksu oli vähän ihmeissään siitä paikasta, mutta rentoutui.
Aloitimme ympyrällä kevyessä ravissa. Heppa oli pikkaisen hidas takaa, joten herättelin sitä pohkeella. Ympyrällä aloimme tekemään muutaman kierroksen ajan ravi - laukka siirtymisiä.
Rocksu alkoi herätä, mutta yritti aina välillä paeta kädeltä. Aloin ratsastamaan sitä enemmän pohkeella eteenpäin ja heppa myötäsi taas eteenpäin.
Sitten tehtävänä oli tehdä toisella pitkällä sivulla väistöä, ravata lyhyt sivu, siirtyä käyntiin, voltti käynnissä, raviin siirtyminen, toisella lyhyellä sivulla ravissa voltti, siirtyminen käyntiin, väistö jne.
Lopussa heppa liikkui isosti ja rennosti.
Iltaohjelmassa kävelimme kyläkaupalle ja Ratsuriihelle.
Siellä oli kuin taivaassa. Kuolasin taas freejump jalustimia (: Ihanat ♥ Kuolasin myös kaksia oransseja ratsastushousuja, jossa toisissa oli mustat paikat ja oranssit paikat. Kummatkin oli kokopaikat. En vaan muista kummankaan merkkiä tai mallia, teillä aavistusta ?
Kun oltiin hyöritty kaupassa jonkun aikaa, käveltiin vielä kyläkaupalle ja sieltä talolle. Kello oli melkein puoli kahdeksan, kun päästiin tallille. Hepat oli vieläkin ulkona, hups (:

Keskiviikko :
Aamulla oli estetunti ja menin poikkeuksellisesti Rocksulla. Heppa oli innoissaan ja reipas. Hyppäsi hyvin, jos ei yhtä kieltoa lasketa. Se tuli ihan siitä, että heppa tuli huonoon paikkaan.
Tästä näet keskiviikon estetunnin videokoosteen.
Iltapäivän tunti kesti poikkeuksellisesti 1 ½ h, joten teoriaa ei ollut. Aamutunnilla oli saanut päättää haluaisiko mennä esteitä, koulua vai maastoon. Itse olin valinnut maaston, koska kotitallilla ei pääse paljoakaan maastoilemaan.
Heppa oli niin innoissaan, ettei meinannut pysyä nahoissaan. Se meni passagea kokomatkan edellä olevan hevosen hännässä. Laukassa heppa meinasi lähteä viemään.
Maastoreitillä mentiin vedessä, jyrkkiä ylä- ja alamäkiä. Ratsastusken jälkeen heppa oli ihan märkä, hyvä että ei vaahdonnut. Mä en tiennytkään että Rocksu olisi niin taitava kouluhevonen. Kanget vaan päähän ja Kür ohjelmia ratsastamaan GP- tasolla (:
Sitten oli vielä hevosten esitttely. Joten suitset takasin päähän ja heppa pihalle. Hevoset esiteltiin kuin näyttelyissä. Sain Rocksun seisomaan paikallaan todella hyvin. Sitten katsottiin vielä hevosen karsina ja varusteet.
Iltaohjelmassa oli makkaran paistoa ja kuvattiin leiritervehdys seuraaville leiriläisille.

Torstai :
Aamulla meillä oli leirikisat. Ratsastin toisessa ryhmässä, joka alkoi 9.30. Rata oli temppurata. Rocksu oli aluksi todella ihmeissään, mikä tämä on ? Innostui sitten ja meni kokoajan korvat hörössä. Radalla tuli yksi kielto, johtuen omasta tyrkkäyksestä. Sijoituttiin jaetulle 7. sijalle (:
Tästä näet leirikisaradan.


Tälläisiä olivat radan esteet
Rocksu näytti tältä, kun pääsi radan jälkeen talliin (:
Vietiin vielä tuntihevoset laitumelle. Sain viedä Ollan. Se steppasi kokomatkan ajan vieressä, oli käsi sen jälkeen todella kipeä. Kun päästettiin hepat suitsista ne lähtivät kiitoa suoraan metsään.
Mentiin Ratsumestariin. Siellä jaettiin leiritodistukset, paidat ja ruusukkeet.
Lastattiin omat kamat autoon, haettiin heppa ja sen kamat. Lähettiin kotiin (:

Oma mielipiteeni leiristä vielä :
Opetus koulutunneilla ei ollut sitä mitä olin odottanut. Tehtävät oli ihan yksinkertaisia ja helppoja, olisi saanut olla kehittävämpää. Olisin halunnut myös, että Laura olisi opettanut meille koulua. Eli odotukset olivat korkeammalla.

Estetunnit olivat ihan hyviä, mutta palaute olisi saanut olla rakentavampaa eikä vaan ' hyvä hyppy ' , vaikka hevonen olisi tullut ihan huonoon paikkaan ja hyppy olisi ollut hassu.

Teoriassa aiheet olisivat saaneet olla paljon mielenkiintoisempia, ei niitä perusjuttuja.
Muuten tykkäsin leiristä todella paljon ja hauskaa oli (:


15. kesäkuuta 2013

Nyt se tuli (:

Moikka teille kaikille (: Kirjotan nyt taas pitkän postaustauon jälkeen. Siinä ajassa olen kerennyt käydä ImRan estekisoissa 9.6. Hypättiin siellä 50 - 60 ja 70 cm. Videot tulevat, kun saadaan ne ladattua YouTubeen.
50 - 60 cm päästiin puhtaasti läpi ja siitä saatiin punavalkoinen ruusuke ( Arvostelu A.0 )
70 cm tuli kielto tokalle esteelle johtuen siitä, koska itsellä oli jarru päällä ja pohje ei mennyt läpi. ( Arvostelu 367.2 )
Kummatkin radat näyttivät jotenkin jännittyneiltä, koska itsellä oli jännitystä sen verran. Olihan ne ekat estekisat tooodella pitkään aikaan (: 

Mulla on ollut nyt nää pari viikkoa testattavana Glück Z alias Onni, joka on -04 syntynyt hannover ruuna. Tykästyin siihen hevoseen heti. Onni oli ekalla kerralla todella utelias, oikea puuhapete (:  Aikamoinen opettelu, kun hevosella on kolme kertaa suuremmat liikkeet kuin Rocksulla ;D



Me lähetään Ypäjän leirille 16 - 20.6. Rocksu lähtee mukaan sinne "löllöttelemään" ;D
Teen postauksen koko leiristä sen jälkeen. Luvassa kuvia ja videoita (:

4. kesäkuuta 2013

Pöly lentää ++ todella kuuma keli


Sunnuntaina menin taas ilman satulaa, kun oli niiiin hirveän kuuma keli. Ratsastuksessa ei olisi jaksanut tehdä yhtikäs mitään, olla vaan hepan selässä.




Ei sitten ollenkaan pölise ?

 
Ratsastuksessa vain ja ainoastaan taivuttelin hevosen, kun en jaksanut tehdä sen enempää töitä helteen takia. Rocksu oli ihan hiki märkä sen jälkeen, ihan kuin se olisi ollut oikein kunnon hikitreenissä.

Maanantain sileän tunti :

Aloitimme ravaamalla tempon muutoksia ja kulmia. Alussa tuntui, että Rocksu ei liiku ollenkaan eteenpäin. Kun sain tehtyä muutoksia, se tuntui paljon pirteämmältä. Kulmissa mun täytyi taivuttaa enemmän.
Siirryimme harjoitusraviin ja pääty-ympyrälle. Hetken aikaa siinä pyörittyämme teimme pientä väistätystä ulospäin. Väistössä mun pitäisi saada sisäjalkaa taaksepäin, ei siis pelkkää jalan taivuttamista taaksepäin vaan ihan koko jalka. Sekä pitäisi saada pidettyä ulkokäsi alempana ja istua tiiviimmin ja jämäkämmin alas. Ravaamisen jälkeen annoimme heppojen kävellä pitkin ohjin.
Siirryimme taas ympyrälle käynnissä ohjien keräämisen jälkeen. Seuraavaksi tehtäväksemme saimme tehdä ravi - laukka- siirtymisiä. Sain laukannostot tehtyä todella hyvin. Heppa tuntui todella hyvältä. Laukasta raviin siirtymisissä meinasin lysähtää kasaan. Sain kuitenkin pidettyä itseni suorassa loppujen lopuksi.
Lopussa vielä harjoitusravissa otimme jalat pois jalustimista ja takaisin laittoa vauhdissa. Se onnistui ihan hyvin, jos ei lasketa että jalustinhihnat menivät ihan kierteille.


 


1. kesäkuuta 2013

Kesäloma ♥

Nyt, vihdoin ja viimein, alkoi se kauan odotettu kesäloma (: Sain myös ihan mukavan todistuksen. KA oli 8.125, parempi kuin viimeksi.


Perjantai:

Koska eilen oli niin kuuma, menin sitten piiiitkästä aikaa ilman satulaa. Se pitkästä aikaa tarkoittaa, että en ole mennyt ilman satulaa varmaan vuoteen ! Ajatelkaa nyt (:
Tuntui aluksi ihan sika hassulta. Liikkeet oli erilaisia ja tasapaino hukassa. No siitä se sitten lähti kulkemaan ihan hyvin.
Taivuttelin ja tein väistöjä. Rocksu tuntui todella hyvältä ja pehmeältä. Alussa heppa vaan ei meinannut totella pohjetta. Kun sain pohkeen läpi, niin Rocksu kulki todella hyvin eteenpäin.